sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Sertejä

Kuva: Jurek Reunamäki
Kalandor Moni Maker eli Lysti avasi serti tilinsä Nokia ryhmiksessä 19.8 ollen PN2.
Tervakosken näyttelystä sitten toinen SERT 26.8 ja VSP.  Samaisessa näyttelyssä esitin myös kasvattini M L Koboltin(Hukka) jolle myös SERT ja ROP. Oli ihan mielenkiintoista esittää peräjälkeen kaksi koiraa, rop kierrokselle sitten tuli Hukan händleriksi omistaja Henna.

Tampereen ryhmisessä 16.9 taas molemmat Hukka ja Lysti esillä, Hukalle kolmas SERT ja ROP ja näin ollen toinen mun kasvatti valiotui suomen muotovalioksi :) Lystille EH ja avoimen luokkavoitto.

Lystin näyttelyharjoitukset jatkuivat Seinäjoella josta ERI ja avoimen luokkavoitto. Jatkamme harjoittelua.


Tuore valio Mustan Linnan Koboltti. Kuva: Henna Sarriola



keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Hukka ja Lysti näyttelyissä, Devi JH:ssa

Devin kevääseen kuului kivoja uusia juttuja, Devi pääsi treenailemaan juniorhandlerkuvioita ja oli niin innokkaana mukana muutamassa mätsärissä Your Dogilla treenailemassa sekä sitten kahdessa kisassa Tampere KV:ssä. Devi rakastaa esiintymistä ja pitää kovin kaikista ihmisistä, niimpä se oli helppo luvata kisakoiraksi. Devin liikkeet sitten taas kisakuntoon vaativat multa aikamoista työpanosta, kahdet isot arpikudoskertymät vatsassa kinnaavat ja takaliike ei näin lähde helposti. Mutta tiivis setti hierontaa sekä fasciamanipuaaliota niin oli mummukoiran liikkeet parhaimmillaan pitkästä aikaa.


Lysti tepsutteli nuortenluokassa Tampere kv:ssä, NUO ERI 1 SA PN 3, seisomista on nyt kovin treenattu kun tykkää lähtee heti seilaamaan ja ei malttaisi olla. Heti tuomarinkartanon näyttelyssä Helsingissä oli jo kovin erinäköistä esiintymistä, joskin sitten juoksut häiritsivät olemista. EH ja AVO 2 siis sieltä.

Kasvattini Mustan Linnan Koboltti oli Tuomarinkartanon näyttelyssä sitten AVO ERI 1 SA SERT ROP

Hukka liikkui niin hienossti mun mukana ja oli taas suuri ilo vieä kehään. Päiva oli pitkä ja aurinkoa riitti, meidän kehä alkoi todella myöhässä vasta 15.15 jolloin jo isoissa kehissä alkoi ryhmät kokoontua. Niimpä mekin sitten melkein suoraan mentiin rotukehästä kokoontumiskehään.

Kuva Outi Heikkinen

Kuva Outi Heikkinen


Kuva Outi Heikkinen


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Devi, Nasta ja Lysti sekä kasvattienkin kuulumisia.

Mustan Linnan kuulumisia.

Näyttelyrintamalla tapahtunutta talven aikana. Kasvattini Mustan Linnan Koboltti(Hukka) edusti EH:n edestä messarissa joulukuussa.  Ja meidän pikku- Lysti Kauhavan ryhmiksessä ERI.

Kevään suunnitelmiin kuuluu ainakin Tampereen KV ja Tuomarinkartanon näyttely niin Lystille kuin Hukalle. Muuten on vielä kalenteri hieman auki. 

Treenipuolesta Devi sählää mun kanssa viikottaisissa rally-toko treeneissä sekä avustaa mua välillä töissä. Toimien siellä häiriökoirana tarvittaessa. 

Syksyllä Nasta(ML Kimrööki) kävi luonnetestissä suoriutuen siellä kovin itsensä näköisesti. Koonti ja videot siitä tulossa tännekin sivuille. 

Nastalla oli yksi pentue viime syksynä -Kennel Hightide´s.

Nasta myös poikkesi Tromssan näyttelyssä Norjassa saaden sertin ja ollen ROP ja näin sitten myös Norjan valio. 

Terveystutkimuksissa kävi Lysti tervein silmin ja 0/0 polvin. Myös Devi kävi ns. mummo tsekkauksessa silmien osalta ja myöskin terveet silmät.

Pentusuunnitelnia ei tälle vuodelle vielä ole, Lysti täyttää toukokuussa 2v mutta odotellaan sen kanssa vielä viralliset kuvat ja n. vuosi,....