perjantai 8. elokuuta 2014

Kesän kuulumisia

Näyttelyissä on pyörähdetty joonkun kerran kevään ja kesän aikana.

Nasta korkkas pentuluokat Vaasassa ollen ROP pentu. Tampereella oli sitten pentuluokan 3 ja sai kp:n, Tuurissa pentuluokan 2.

Nakkilassa juniroluokassa EH ja Kokemäellä sitten sai Nasta ekan sertinsä ja oli VSP :)

Devi kävi Tuurissa näyttelyssä lähinnä hupiretkellä ja hups sehän oli sitten ROP.. Devillä oli hirveen kivaa kehässä ja oli niin innoissaan kun näki näyttelyhihnan.

Rally-tokossa läytiin kesäkuussa yksissä kisoissa tunaroimassa ohjaajan toimesta oikein urakalla joten hylly tuli ekasta avoimen luokan kisastamme. Kattellaan maltilla kisoja kun ei tarjontaa oikein ole tälle vuodelle kummemmin. Treenaillaan kuitenkin jo innokkaana voittajan liikkeitä( mm oikealla puollella toimimista) jotta sitten joskus ollaan valmiita sinnekin..

Devi osallistui kummityttöni kanssa lapsi ja koira kurssille ja oli ollut oikein pätevää treeniseuraa 8 vuotiaalle.

Nasta on aksaillut vähäsen pentuagilityryhmässä joskin meillä on ollut sieltä mun oman jalkavamman vuoksi paljon poissaoloja. Hauska aksa otus tosta kyllä vois tulla.

Muuten on kesä mennyt kaksipäiseen koiralaumaan totuttelussa. Devi on ottanut ukkostutkan roolin itselleen. Nasta on jonkin verran etsiskellyt Dimmua varsinkin iltaisin. Nyt on onneksi jo rauhoittunut Nastakin. Pieni corgikuumekin on heräillyt mieleen mutta vielä pitää malttaa tovi.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Hei hei Dimmu :(

Kävi corgipapan askel raskaaksi ja lenkit lyhenivät entisestään. Dimmun voimien hiipuminen alkoi viimekesänä. Tämä alkuvuosi oli rankkaa koiralle ja muulle laumalle. Dimmua tutkittiin, lääkkeitä syötettiin. Osteopaatilla ja hierojalla käytettiin. Vointi ei kohentunut. Hyviä päiviä oli jo harvoin ja näin päätös Dimmun viimeiselle retkelle laittamistesta syntyi.

Dimmu oli mulle tosi iso koirapersoona jonka kanssa ehdittiin touhuta monenlaista. Pelastuskoira harrastuksessa siitä tuli hälykelpoinen etsintäkaveri, pelastuskoira toiminnassa opin millaista on tiimityö koiran kanssa parhaimmillaan. Agilityssä kilpailimme muutaman kerran ja harrastuskaverina agilityssä oli kovapäinen kaveri joka ei pienistä hätkähtänyt. Arjessa Dimmu oli lauman suuri suojeljja Devi ja Nasta olivat Dimmulle tärkeitä silmäteriä. Nasta toi Dimmun viimeiseen talveen paljon iloa ja Nastalle Dimmu pääsi olemaan iso auktoriteetti, näyttämään parhaat puolensa vanhana ja viisaana koirana. Mua Dimmu ohjasi sumussa. Herätti mut öisin jos migreeni alkoi nukkuessa, lenkkeillessä ukkostutkani Dimmu ei päästänyt mua ja muuta laumaa sähkölinjonen alta. En usein kuullut jyrinää enkä nähnyt salamointia mutta usein suuntaa vaihdettuani stten jo omiinkin korviini järveltä jylinä kantautui :)

Kiitos Dimmu. Nyt olet kivuista vapaa.

30.11.05-12.6.14

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kevään iloja.




Nastaa!

Mustan Linnan K-Pentue täytti 6kk. Tässä muutama Nastan pose sen kunniaksi :)

Mustan Linnan Kimrööki 6kk 

Mustan Linnan Kimrööki 6kk 

 

Talven puuhailuja

Devi kävi rally-toko kurssia kevät talvella tamskissa ja on saatu muutamia liikkeitä valmiimmaksi jotta ajatus avoimessa luokassa kisaamiseen vois edes alkaa hiipiä mieleen. Vielä kuitenkin treeniä treeniä treeniä muutaman liikkeen kohdalla vaatii.
Agilityä ollaan käytyt muutaman kerran muistuttelemassa ja eipä se nyt miinkään Devillä unohtunutkaan ole :) Energiaa ja päätöntä menoa olis edelleen. Vielä saa Devin kuitenkin toipua hetken jotta vatsalihakset kerkeävät palautua kahden leikkauksen jäljiltä. Ei oo kiire.
Devi  on käynyt nyt kahdesti tampereen koirauimalassa polskimassa ja uiminen se on parasta, Devi menee innokkaasti altaaseen ja rakastaa uimista.

Nastan koulunkäynti alkoi tammikuussa kun käytiin muutaman kerran näyttelykurssi, se oli ehkä villille pennelille hieman aikaista mutta monta juttua tarttui matkaan kuitenkin. Mouhijärvellä Procaniksella treenailtiin 10 kerran pentukurssin verran ja monta hyvää oppia tarttui matkaamme sieltäkin. Paikalla istumista saatiin jo kohtalaisesti tehtyä vaikeassakin häiriössä. Varsinainen tokon treenaus ja varsinkin nyt rally-toko aloitetaan vasta nyt. Tällä viikolla rally-tokon alkeitten pariin kera Nastan :) Aksaankin on Nasta käynyt tutustumassa ja osaa hyvin syöksyä täysillä putkeen, muutama siivekkeiden läpijuoksenteluitakin se on tehnyt. Mutta Nastan kanssa aksassa vielä ihan jarrua jarrua. Katsotaan ensin millainen mies siitä kasvaa. Luustolle kasvuun rauha.